Norjassa edunvalvonnasta säädetään holhouksesta annetussa laissa (Lov om vergemål, LOV-2010-03-26-9) ja asetuksessa (Forskrift til vergemålsloven, FOR-2013-02-15-201). Niissä määritellään edunvalvonnan määräämisen edellytykset henkilöille, jotka eivät eri syistä ja eriasteisesti pysty huolehtimaan omista henkilökohtaisista tai taloudellisista intresseistään. Valittujen keinojen tulisi rajoittaa valvottavan oikeuksia mahdollisimman vähän suhteessa tavoitteeseen.
Valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 2 §:n mukaan oikeusaputoimistot sijaitsevat oikeusapupalveluiden alueellisen tarpeen mukaan muodostettavissa oikeusapupiireissä. Oikeusaputoimistolla voi tarvittaessa olla useampi kuin yksi toimipaikka. Saman säännöksen mukaan oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista säädetään tarkemmin oikeusministeriön asetuksella.
Edunvalvojan toimivalta riippuu annetun päätöksen sisällöstä. Edunvalvonta ei kuitenkaan koske arkipäivän asioiden hoitamista vaan merkittävämpiä valvottavan asioita kuten esimerkiksi työllistymistä, asumista ja viranomaisten kanssa toimimista. Holhouksesta annettu laki sisältää tarkemmat säännökset edunvalvojan oikeuksista ja velvollisuuksista.
Tanskassa annetaan oikeusapua myös erilaisten maksuttomien neuvontapalvelujen muodossa. Suurimmissa kaupungeissa on esimerkiksi yksityisiä oikeusaputoimistoja. Ne antavat oikeudellista neuvontaa heikossa taloudellisessa asemassa oleville henkilöille, jotka saapuvat paikan päälle henkilökohtaisesti.
Päätöksessä edunvalvoja voidaan määrätä huolehtimaan valvottavan henkilön henkilökohtaisista ja/tai taloudellisista oikeuksista. Edunvalvojan toimivallan rajat määritellään myös päätöksessä. Edunvalvoja voidaan määrätä myös alaikäiselle, jolloin alaikäisen vanhemmat yhdessä edunvalvojan kanssa huolehtivat lapsen asioista.
Lausunnonantajista yli puolet kannatti julkisen oikeusavun ja yleisen edunvalvonnan toimintojen eriyttämistä rinnakkaisiksi toiminnoiksi. Perusteluina lausunnonantajat totesivat eriyttämisen vähentävän esteellisyystilanteita, korostavan edunvalvonnan samanarvoisuutta suhteessa oikeusapuun sekä mahdollistavan kummankin alan toiminnallisen kehittämisen sen omista lähtökohdista käsin. Lisäksi perusteluna eriyttämiselle mainittiin palvelujen sisällön ja tuottamistavan erilaisuus sekä se, että eriytettyinä toimintoina oikeusavun luonne asianajotoimintana ei hämärtyisi.
Valtion oikeusaputoimistojen ajanvaraustyöryhmä on todennut mietinnössään (Oikeusaputoimistojen ajanvarauksen kehittäminen, Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 17/2014), että oikeusaputoimistoista oikeusapua hakeva kansalainen saa ajan oikeusavustajan vastaanotolle tilastollisesti keskimäärin 14 vuorokaudessa.
